Lakko Helsingin yliopistossa 28.2.2018
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Lakko Helsingin yliopistossa 28.2.2018

Sivistystyönantajat ry on hylännyt sovittelijan antaman sovitteluesityksen yliopistojen työehtoja koskevaan riitaan. Ensimmäinen lakko toteutetaan Helsingin yliopistossa 28.2.2018. Valtakunnansovittelijan tiedote asiasta on luettavissa tästä.

Työtaistelu toteutetaan Helsingin yliopistossa lakkona 28.2.2018 kello 0.00–24.00 välisenä aikana. Sivistystyönantajien tilastojen mukaan (syyskuu 2016) HY:ssä oli henkilöstöä yhteensä 6 680.

Lisätietoa lakosta oheiselta videolta.

Ketkä osallistuvat lakkoon?

Lakkoon osallistuvat kaikki yliopistojen yleisen työehtosopimuksen piiriin kuuluvat JUKOn, JHL:n ja Pardian jäsenet, siis myös kaikki AKIn jäsenliittojen Helsingin yliopistossa työskentelevät jäsenet, pois lukien lakon ulkopuolelle rajatut henkilöstöryhmät.

Lakkoavustus

AKI maksaa lakkoon osallistuville jäsenilleen lakkoavustusta 50 € / päivä. Lakkoavustusta haetaan oheisella lomakkeella.

Lisätietoa ja ohjeistus yliopistojen työtaisteluun

Mielenosoitus yliopistolla klo 11

Me olemme yliopisto! -mielenilmaus alkaa klo 11.00 Helsingin yliopiston Porthanian edustalla.

Mistä saan lisätietoa?

Seuraavat lakot

Mikäli työehtoja koskevaan riitaan ei saada sopua 6.3.2018 mennessä, järjestetään lakko Aalto-yliopistossa, Hankenilla, Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Taideyliopistossa sekä Vaasan yliopistossa 7.3.2018.

Jos riita jatkuu eikä sovintoa saada aikaan 13.3.2018 mennessä, on seitsemän yliopistoa eli Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Lapin yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Turun yliopisto ja Åbo Akademi sekä näiden yliopistojen alaiset harjoittelukoulut ovat lakossa 14.3.2018.

Lisätietoa saat JUKOn sivulta.

Taustaa

Yliopistosektori on ollut sopimuksettomassa tilassa helmikuun alusta alkaen. Neuvottelut eivät ole edenneet, sillä yliopistotyönantajia edustava Sivistystyönantajat haluaa sanella palkat eikä halua neuvotella yliopistolaisten työelämää kehittävistä työehdoista.

Palkansaajajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia eivät hyväksy sanelupolitiikkaa eivätkä sitä, että työnantaja ei suostu keskustelemaan palkansaajille tärkeistä tavoitteista, kuten määräaikaisten työntekijöiden aseman parantamisesta, työajan käytön järkevöittämisestä ja kohtuullisista palkankorotuksista.

AKIn tiedote 27.2.2018

Jäsenille
AKIn jäsenten vapaa-ajan matkavakuutus

AKIn liittojen jäsenetuvakuutukset ovat siirtyneet 1.1.2018 alkaen Turvaan (Keskinäinen vakuutusyhtiö Turva). Olet saanut postitse uuden jäsenkortin, jonka mukana oli tietoa uusista vakuutusehdoista. Esimerkiksi matkavakuutuksen ehdot paranevat tuntuvastí. Lue lisää

Tapahtumakalenteri

Kesäkuu 2018 Lue lisää

Usein kysyttyä
Sopimukset ja suositukset
Kannanotot

Tähän on kerätty kaikki mietinnöt, suositukset, raportit, lausunnot ja kannanotot, jotka koskevat AKIn ja sen perusliittojen toiminta-aluetta. Sivuilta löytyvät myös asiakirjat, jotka on laadittu ennen AKIn perustamista (1.1.2005). Lue lisää

Alaosastoille