Nostalgia-toiminta
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Nostalgia-toiminta eläkeläisjäsenille

Liitossa on eläkeläisjäsenille omaa Nostalgia-toimintaa. Sitä järjestää eläkeläisjäsenistä koostuva Nostalgia-ryhmä.

Kanttori-urkuriliiton eläkeläisjäsenten Nostalgia-retki oli 25.5.2018

Kokoonnuimme Helsingin päärautatieasemalla josta kävelimme aurinkoisen kaupungin halki Kauppatorille. Torilta lähti sightseeing-laiva, jossa osa söi lounasta, osa kahvitteli ja keskustelu oli vilkasta.

Puolentoista tunnin risteilyn jälkeen siirryimme ratikalla Sibelius-Akatemian tiloihin ja Pekka Suikkanen kertoi meille opiskelijaelämästä sekä esitteli kirkkomusiikin osaston tiloja ja soittimia.

Nervanderinkadulta osa lähti syömään, osa Musiikkitalolle ja illalla tarjolla oli  RSOn konsertti.  Konsertin jälkeen oli mahdollisuus jäädä kuuntelemaan Bachin soolosellosarjaa.

Retkipäivä oli hauska ja aurinkoinen, seuraavaaakin retkeä jo suunniteltiin ja Pietari-ristely mainittiin ainakin vaihtoehtona.


Vuonna 2018 Nostalgia-toimintaa suunnittelivatt:

Kaija Eerola, Sinikka Pekkanen ja Veli Ainali. Seuraavan retken suunnittelutiimiin mahtuu vielä lisää aktiivisia henkilöitä. ITule mukaan!

 

Ilmoittaudu asiantuntija Tuuli Murajalle (puh. 044-7447040).

 

 

Aiempaa toimintaa:

Eläkeläisten Nostalgia-matka Ahvenanmaalle 1. – 3.10.2014

Nostalgia-resa till Åland

Tervetuloa Kanttori-urkuriliiton eläkeläisjäsenten Nostalgia-matkalle Ahvenanmaalle 1. – 3.10.2014! Matkasta on tarkoitus tulla yhtä suurta crescendoa! Lähtö Turusta keskiviikkona 1.10. klo 8.45 (Huom! Cruxissa oli virheellinen kellonaika) Viking Linen laivalla, paluu 2.10. illalla lähtevällä laivalla, joka saapuu Helsinkiin 3.10. klo 10.10. HUOM! Lähtö- ja paluusatama eivät ole sama. Matkalle voi lähteä myös avec.

Matkan hinta on jäsenille 200 euroa ja seuralaisina matkustaville ei-jäsenille 240 euroa. Hintaan sisältyy: matkaliput, meriaamiaiset, buffetlounas, kokoustila, majoitus kahden hengen hotellihuoneessa (yhden hengen huoneesta lisämaksu 41 €), kaksi kolmen ruokalajin päivällistä (ei sisällä juomia), neljän tunnin opastettu kiertoajelu bussilla, musiikkielämyksiä, yhteiskuljetus Lemböten leirikeskuksesta satamaan, majoitus kahden hengen hytissä kotimatkalla (yhden hengen hytistä lisämaksu).

Yksityiskohtainen matkaohjelma lähetetään ilmoittautuneille. Mukaan mahtuu 50 ensiksi ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset liiton kotisivujen kautta  tai puhelimitse (09) 4270 1503.

Sydämellisesti tervetuloa Ahvenanmaalle!

Kanttori Kaj-Gustav Sandholm sekä Kanttori-urkuriliiton Nostalgia-työryhmä

Syksyn värit Ahvenanmaalla ovat kuin musiikki: – furioso (raivoisa) – agitato (rauhaton, myrskyisä) – maestoso (majesteettinen) – grazioso (suloinen) – amabile (rakastettava) – serioso (vakava).

Nostalgia-resa till Åland 1.-3.10.2014

Välkommen med på en resa ”Nostalgia”,  till Åland den 1-3.10 för pensionerade kantorer  + medresenärer, som vi planerar att bli ett enda stort crescendo. Avresa från Åbo ... Lue lisää

Kirkon akateemiset AKI
Jäsenille
AKIn jäsenten vapaa-ajan matkavakuutus

AKIn liittojen jäsenetuvakuutukset ovat siirtyneet 1.1.2018 alkaen Turvaan (Keskinäinen vakuutusyhtiö Turva). Olet saanut postitse uuden jäsenkortin, jonka mukana oli tietoa uusista vakuutusehdoista. Esimerkiksi matkavakuutuksen ehdot paranevat tuntuvastí. Lue lisää

Tapahtumakalenteri

Syyskuu 2018 Lue lisää

Usein kysyttyä
Sopimukset ja suositukset
Kannanotot

Tähän on kerätty kaikki mietinnöt, suositukset, raportit, lausunnot ja kannanotot, jotka koskevat AKIn ja sen perusliittojen toiminta-aluetta. Sivuilta löytyvät myös asiakirjat, jotka on laadittu ennen AKIn perustamista (1.1.2005). Lue lisää

Alaosastoille