Avauspuhe
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Puheenjohtajan avauspuhe

PAPPI PAIKALLAAN
Papiston päivät 2006
Jukka Huttunen

”Paikoillanne valmiit, heli, heli, hep…” Sehän oli lapsuuden juoksukilpailun lähettäminen.

Tänään me - yli 700 pappia eri puolilta Suomea - olemme valmiina aloittamaan ammatti-kuntamme joka toinen vuosi toistuvat, jo perinteeksi muodostuneet Papiston päivät tee-malla ”Pappi paikallaan”.

Teemasana herättää meissä varmaan monia mielikuvia: pappi on oikeaan aikaan oikeassa paikassa, pappi on paikalleen pysähtynyt, menneisyyteen jäänyt reliikki. Tai kerrankin on mahdollisuus olla hetki paikallaan pohtimassa omaa työtään ja kutsumustaan. Jokainen mielikuva haastaa meidät itse kunkin erikseen ja kaikki yhdessä pohtimaan, millaisia me olemme tämän päivän pappeina.

Muut asettavat meille usein sekä oikeutetusti että joskus myös epäreilusti ihanne- tai kau-hukuvia papista. Varmaa on, että pappi on esillä mediassa – ei silloin kun hän on hoitanut hyvin kasteen tai messun, eikä silloinkaan, kun hän toiminut niissä hieman innottomasti. Pappi saa tilaa julkisuudessa silloin, kun hän on oman elämänsä kysymyksissä ajautunut tavalla tai toisella umpikujaan ja vaikeuksiin. Julkisuutta kiinnostavat pappien töppäykset tai sitten irralliset, tavallisuudesta poikkeavat kohulausunnot.

Emme säikähdä julkisuutta, emme epäoikeudenmukaistakaan julkisuutta. Sen sijaan – niin toivon ja uskon – olemme kaikki papit valmiit pohtimaan oman virkamme sisältöä, omaa suhdettamme virkamme ja kirkkoomme. Olemme valmiit jättämään taaksemme sellaista pappiskuvasta, joka on auttamatta vanhentunutta. Olemme valmiit kyselemään ja etsimään uudenlaista pappiskuvaa, tämän päivän tapaa elää pappina.

Tätä kyselemistä ja etsimistä varten ovat nämäkin Papiston päivät. Pappi on paikallaan, kun hän rehellisesti on valmis uuteen. Kyselkäämme ja etsikäämme hetki yhdessä, jaka-kaamme kokemuksia niin pienemmissä ryhmissä kuin koko väen kokoontumisissa, ruoka-tauoilla ja iltatilaisuuksissa, käytävillä ja vielä kotimatkallakin. Ja kotonakin alaosastois-samme ja työpaikoillamme.

Tämän päivän pappiskuvan kysely ei ala näillä päivillä. Toivottavasti se ei näihin päiviin päätykään. Jakakaamme täällä evästä toisillemme jatkuvaan kyselyyn ja etsintään.

Hyvät ystävät, bästa vänner, papit, teologian maisterit ja opiskelijat: ”Paikoillanne valmiit, papiston päivät alkavat!”

Jukka Huttunen