Pappi palkallaan JK
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Pappi palkallaan Juha Kauppinen

ENTÄ JOS PAPILLA OLISI TYÖAIKA?
Papiston päivät 2006
Juha Kauppinen

Aluksi

Entä jos papilla olisi työaika? Kysymys vaikutti aluksi epätodelliselta. Papit ja kanttorit on työaikalaissa asetettu ”uskonnollisia toimituksia hoitavina” työajan ulkopuolelle. Näin lainsäätäjä on jo nähnyt papin työn olevan jotakin normaalista työstä ja sen sääntelystä poikkeavaa. Toisaalta eräiden muiden kirkkojen papeillakin on työaika. Meillä Suomessa kirkkotyönantaja on väläyttänyt tarvetta pohtia uusia työaikamalleja. Pappien ja kanttorien yhteinen AKI on tulevaisuusasiakirjassaan, joka tosin vasta on hallituksen esitys valtuustolle, kirjannut valmiuden uusien työaikamallien tarkasteluun. Se tarkoittaa myös työaikaan siirtymistä. Kysymys ei siis ole epätodellinen. Ratkaisut ja toimintamallit ovat kyllä kovin utuisen verhon peitossa.

Se mitä seuraavaksi sanon, ei ole ammattiliiton hahmotelmaa työaikaan siirtyneistä papeista. Toivon voivani ajatella ääneen ilman, että edes itse joudun siitä tilille. Pyrin kuitenkin pysymään jalat maassa ja katsomaan kysymystä vakavissani sen tiedon perusteella, mitä työaikakäytännöstä kirkossamme ja muualla yhteiskunnassa on.

Työajassa tietää, milloin on työssä

Erilaisissa pappien työaikaselvityksissä on käynyt ilmi, että monet papit eivät osaa hahmottaa itselleenkään sitä, milloin ovat työssä. Moni, erityisesti vanhemman polven pappi kuvittelee olevansa aina töissä. Lenkkipolulla tai saunan lauteilla ajatuksen liihotellessa tulevissa työtehtävissä ajatellaan oltavan töissä. Toisessa ääripäässä työn vapaus johtaa elämään, missä papin mahdollisuudet olla seurakunnan käytettävissä jäävät kovin pieniin. Aina on kalenteriin puukattu jotakin oman elämän tärkeää, mikä estää töihin lähdön. Työn ja vapaan raja on hukkunut.

Ajattomassa työssä rengistä tulee kovin helposti isäntä. Ylitunnollinen ei koskaan koe tehneensä riittävästi. Lusmuilijalla ja lintsarilla on työkaluja enemmän kuin riittävästi. Terveellä tavalla työhön ja sen määrään suhtautuva joutuu näkemään paljon vaivaa työajan hallinnassa. Toki keinoja on; yhteiset sopimukset, päivän jakaminen aamuun, keskipäivään ja iltaan, joista vain kaksi sisällytetään työpäivään, psykologinen 40-tunnin viikko, 15 minuutin työpäivät tasaamassa viikon työtaakkaa.

Työaikalain piirissä oleville määritellään etukäteen aika, jolloin he ovat työssä. Se voi olla säännöllinen päivittäin ja viikoittain toistuva työaika tai jaksotyössä kunkin viikon eri päiville työvuorolistassa määritelty aika. Työvuorolista tarkoittaa tässä listaa, johon työaika on neljännestunnin tarkkuudella merkitty. Suunnitelma saattaa elämän mukaan joustaa ja siksi jälkikäteen tehdään tuntilista tehdyistä töistä. Työssä ollaan työaikana. Pääsääntöisesti työt alkavat ja päättyvät työpaikalle. Töihin tullaan ja sieltä lähdetään.

Työvuorolistan tekeminen selkeyttää aikaa, jolloin pappi on seurakunnan käytettävissä. Työaikana ei omille asioille lähdetä. Toisaalta työaika rajaa mahdollisuuksia saada pappia käyttöön. Todennäköisesti ns. epätyypilliseen työaikaan työskentelevien määrä vähenisi. Välttämättömien tehtävien hoito ympäri vuorokauden, olkoon esimerkkinä pikaisen sielunhoidon tarve, ei kuitenkaan vaarantuisi. Kaikissa erityisasiantuntijoiden tehtävissä välttämättömät työtehtävät tehdään riippumatta siitä, onko työaika päättynyt tai ei.

Työajan piirissä työt on toisella tapaa suunniteltava

Työvuorolistojen tekeminen edellyttää työn sisältöjen nykyistä parempaa tuntemista ja työajan käytön suunnittelua. Ilman niitä papit joutuisivat istumaan toimistoissaan tyhjän panttina odotellen työajan päättymistä. Tämä merkitsisi täysin uudenlaisen työkulttuurin esiin tulemista. Hyvin itsenäiseen ja työotteeltaan persoonalliseen papintyöhön ei toisten laatimia työvuorolistoja saa mitenkään taipumaan.

Säännölliseen työaikaan siirtyminen, siihen tapaan kuin virastotyöntekijöiden työ on järjestetty, ei ole pappien osalta mahdollinen. Seurakunnissa vahtimestarien käyttämä työaikamalli voisi tulla lähemmäs papeille soveltuvaa työaikamallia. Ulkomailla on esimerkkejä työajan mitoittamisesta tehtävien mukaan. Tällainen työaikamallin ja urakkamallin risteytys vaikuttaa kuitenkin kaikkein sopimattomimmalta.

Työn hyväkään suunnittelu ei yhdessä työaikalistojen laadinnan kanssa voi johtaa tilanteeseen, missä esimiespappi jakaisi työtehtäviä samaan tapaan kuin autokorjaamon työnjohto jakaa hommia huoltomiehille. Eikä se voine johtaa siihenkään, että papit työajan alkaessa virkapaikalle tullen alkavat tehdä eritavoin esiin tulleita tehtäviä tarpeiden, kykyjen ja halujen mukaan.

Työaikaan kuuluvat työaikakorvaukset

Työaikaan siirtyminen merkitsisi ilta-, sunnuntai- ja ylityölisien maksattamista. Korvausten suuruuden määrittely ja maksattaminen vaatisi jonkin verran lisää hallintokuluja. Niillä ei kuitenkaan liene erityisen suurta merkitystä, vaikka kaikki hengellisen työn tekijät siirtyisivät työaikaan. Kulttuurin muutos olisi suurempi tekijä. Pappien halukkuus ilta-, pyhä- ja ylitöihin osoittautuisi varmasti kovin vaihtelevaksi. Muualla yhteiskunnassa, missä työvuorolistojen käyttö on jo tullut rutiiniksi, ”oikeus” ja/tai ”velvollisuus” epätyypillisiin työaikoihin on usein piilevä epäsovun aihe. Työaikalain vaatimus etukäteen annetusta luvasta tai määräyksestä tehdä ylityötä tarkoittaa sekin suurta työkulttuurin muutosta.

Pöytäkeskusteluissa tehdyt arviot ilta-, sunnuntai- ja ylitöiden suuruudesta ovat usein ylimitoitettuja. Useasta kulmasta kysymystä lähestyttyäni olen päätynyt siihen, että nykyisen pappien työtavan jatkuessa korvausten määräksi tulisi 7 - 12 % säännöllisestä palkasta. Tosin senkin korvauksen saaminen joko vapaa-aikana tai rahana merkitsisi huomattavaa muutosta nykytilaan. Vertailun vuoksi todettakoon, että viime vuosien TUPO:jen mukaiset palkankorotukset ovat suurimmillaan olleet parin prosenttiyksikön kokoisia. Pidän hyvin mahdollisena, että hengellisen työn tekijöiden siirtyminen työaikaan johtaisi kirkkotyönantajan ohjaamaan työtä entistäkin enemmän tavanomaisiin työaikoihin.

Leirityö kohtaisi suurimmat muutokset

Työaikaan siirtymisen vaikutuksia voidaan tarkastella konkreettisimmin leirityön osalta. Tämän on mahdollistanut eräiden työaikalain piirissä olevien viranhaltijoiden osallistuminen leirityöhön. Kun lähtökohtana on nykyisen kaltainen leirityö, erilaiset lisät ovat merkinneet noin 200% työaikakorvauksia. Eli viikon rippileirin aikana tehdään työaikalain mittarein noin kolmen viikon työt. Muutoksen tarvitsemien korvausten ero nykyiseen on huomattavan suuri.

Leirien pitäminen työaikalain puitteissa merkitsisi sekä henkilökunnan merkittävää lisäämistä että, taloudellisen paineen alla, täysin uudenlaista työtapaa. Leirillä eivät työntekijät enää eläisi leiriläisten kanssa leirielämää vaan tekisivät tiettyjä työtehtäviä ja siirtyisivät sitten vapaalle. Toki työnantaja voisi velvoittaa työntekijät pysymään koko leirin ajan leirialueella, mistä he olisivat tarpeen tullen hälytettävissä työhön. Vaikuttavuus rajoittuisi kuitenkin vain työtehtäviin. Ts. rippikoululainen ei voisi saada työntekijältä kristityn mallia erilaisissa elämäntilanteissa, koska tämä vetäytyisi työnsä tehtyään vapaalle.

Turvallisuusnäkökohtien vuoksi pitäisi koko leiriajan kaikissa työvuoroissa olla vähintään kaksi työntekijää. Jos ylitöitä ei teetettäisi, viikon rippikoululeiri vaatisi kuusi tai seitsemän työntekijää. Kun työpäivää ei voi pilkkoa kohtuuttoman moneen osaan, työvuorolistojen tekeminen seitsemän työntekijänkin kanssa on haasteellista.

Työaikalain tuleminen papin työhön romahduttaisi rippikoululeirien pitämisen. En mitenkään osaa kuvitella, että kirkolta löytyisi työvoimaa ja varoja leirien pitämiseen työaikalain puitteissa. Jäljelle jääneet leiritkin olisivat toteutustavaltaan kovin toisenlaisia kuin nykyiset. Minun näkökulmastani työajan tuleminen papeille vaikuttaisi kaikkein suurimman muutoksen juuri leirityöhön. On varmaan syytä todeta, että leirityö joka tapauksessa on isojen muutospaineiden edessä.

Työajan vaikutus papin työn olemukseen

Pappien mahdollinen siirtyminen työaikaan ei suinkaan ole vain työaikapoliittinen, hallinnollinen ja taloudellinen kysymys. Siinä on kyse mitä syvimmin papin työn olemuksesta. Tietty virkamiesmäisyys on selvästi lisääntynyt omana pappisaikanani. Työaika aivan ilmeisesti ohjaisi edelleen tähän suuntaan.

Työaikalaki määrittelee papin työn uskonnollisten toimitusten toimittajaksi ja jättää sen siksi vaikutuspiirinsä ulkopuolelle. Miten me papit määrittelemme oman työmme? Mikä on sen olemus? Mitä on meidän työmme keskeisin sisältö? Miten keskeisin sisältö parhaiten voitaisiin toteuttaa? Nämä kysymykset tulee ratkaista ensin. Niiden jälkeen toissijaisena tulee kysymys siitä, millaisen työajan puitteissa työtä tehdään.