Papin pysäkki
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Papin pysäkki

Kooste palasta Papin pysäkki
Papiston päivät 2006
Koosteen kokosi Kaarina Ylönen

Hiljainen musiikki ympäröi meidät. Sello soi diplomisellisti Jussi Makkosen taitavien sormien alla. Huone on hämärä, lähes pyöreä. Katossa lamput tuikkivat tähtinä. Meitä on runsaasti yli sata, papin eväitä etsiviä. Katselen kaunista, kolmiosaista rukouslappua, joka toistaa edessä olevan kolmen alttarin sanat: pysähdyn, kuuntelen, katselen.

Pysähdymme katselemaan ja kuuntelemaan Jumalan puhuttelua. Kun koittaa hiljaisuus, ajatukset saavat hengähtää. Pastorit Lauri Maarala ja Marjatta Malmberg johtavat matkaa, vievät levollisesti pysähtymään, kuuntelemaan ja katselemaan. Pastori, muusikko Laura Tuhkanen – Jukkolan ääni soi kauniisti Pekka Ruuskan ”Vartiossa”, jonka kertosäkeeseen saamme yhtyä:

”Minä kuuntelen vain, seison vartiossain
sillä sydämen hiljaisuudessa Jumala puhuu.”

Tekstit vuorotteleva laulun ja kertosäkeen kanssa ja pysäyttävät mukaan tulleet alttarien ääreen. ”Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä.” (Mark. 1:35) Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus. (Jes. 28:12) Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä. (2 Moos. 3: 5) --- Sinä teit minulle kuulevat korvat. (Ps.40:7) Suo minun kuulla ilon ja riemun sana. (Ps. 51:10) Puhu Herra, palvelijasi kuulee. (1 Sam. 3: 10) --- Herran valvova katse kiertää koko maata, jotta hän voisi vahvistaa niitä, jotka vilpittömin sydämin palvelevat häntä. (2 Aikak. 16:9)

Matka sisäänpäin, hiljaisuuteen:
Jeesuksen salaisuus oli tässä hiljaisuudessa ja rukouksessa: Hän teki kaiken hiljaisuudesta ja rukouksesta käsin. ”Lähde tapaamaan Jeesusta hiljaisuudessa. Pietarin tavoin voit lähteä etsimään häntä paikasta, jossa Hän rukoilee. Mitä tai ketä sinä etsit? Mikä saa sinut etsimään, liikkeelle? Kirjoita muistiin sanoja, ajatuksia, kuvia, joita tulee mieleen. Pysähdy, kuuntele, katsele, minkä keskellä olet. Tee se lempeästi. Katsele itseäsi pappina. Mikä sinulle on tärkeää? Kirjoita muistiin muutama kuva siitä, kun katselet pappia. Mitä kuvia, tarinoita siihen liittyy? Mitä iloja ja suruja niihin liittyy?” Sellon soidessa katselemme sisimpämme kuvia.

Kääntyminen ulospäin:
”Jakamalla me näemme ja kuulemme lisää itsestämme.” Puheensorina täyttää tilan, kun kolmioryhmissä jaamme kuviamme. Vielä hetken kuuntelemme oman puheen jälkikaikua. Mitä sanoo Hän, joka puhuu meille hiljaisuudessa?

Lauri johdattaa ajatuksiamme:
Kuka on se Jumala, Kristus, jota katselen? Tätä meidän tulisi pappeina yhä useammin ajatella. Meidän pitää ottaa oma spiritualiteettimme todesta, rukouksemme ja uskomme ja miten niitä harjoitamme.

Ihmiset tarvitsevat syyn, miksi olla mukana kirkossa ja tulla sinne toimimaan ja elämään. Tarvitsemme kirkkoa, joka auttaa ihmisiä kohtaamaan Jumalan, elämän syvyyden, haavoittuvuuden ja mysteerin. Hengellisen kokemuksen nälkä ja Jumala-ikävä eivät ole kadonneet mihinkään. Siihen vastaaminen on kirkon tehtävän ja olemisen ydintä. Sitä varten kirkko on. Rukouksesta elävä kirkko vetää ihmisiä puoleensa, kuten ihmiset etsivät Jeesusta, joka rukoili erämaassa.

Tehtäviimme kuuluu rukouksen opettaminen ja ihmisten opettaminen kuulemaan, mitä Jumala sanoo ja vastaamaan siihen aidosti ja terveellä tavalla. Jos pappi ei sitä tee, joku muu tekee sen. Ilman selkeää hengellistä näkyä kirkko on tuuliajolla. Ilman vahvaa hengellistä pohjaa voimme hakeutua sivuraiteelle ja ilman lujaa pohjaa uuvumme. Jos pappi on hämmentynyt roolinsa kanssa, myös seurakunta hämmentyy. Pappi on – halusipa tai ei – Kristuksen kantaja. Osaanko antaa uskoni toisten käyttöön? Onko minulla paikka jakaa kokemukseni? Onko minulla Raamattu elävässä käytössä?

Marjatta jatkaa:
Olla – mikä ehkä onkin kaikkein tärkeintä. Papin tehtävänä on työkseen rukoilla, rukoilla kirkon yhteistä rukousta. Siihen sisältyy myös ansa: voi elää koko elämänsä rukoillen vain toisten rukousta. Oma rukous tyhjenee, jää rukoilematta. Juuri tähän liittyy se tunne, että astia on tyhjä. Papin astia voi olla hyvin tyhjä, tai voi olla, etten tunnista astian tyhjyyttä. Voin elää niin toisten elämää, etten tunnista oman elämän iloa, surua tai rakkautta Jumalaan.

Apu on se, että uskaltaudun jonkun lähelle, olipa se ystävä, matkakumppani, hengellinen ohjaaja. Ja se, että teen tilaa hiljaisuudelle omassa elämässäni. Tai teen päivän päättyessä Ignatius Loyolan harjoituksen: Katselen elettyä päivää kysellen lempeästi, mistä voin kiittää ja mistä en ainakaan voi kiittää, ja jätän sen sitten Jumalan haltuun. Tai vielä yksinkertaisemmin: katselen päivää ja pysähdyn siihen, mikä nostaa tunteita.

Suuret kertomukset eivät tapahtuneet vain Raamatun suurille. Niitä tapahtuu meille. Ei koskaan tiedä, missä ”palava pensas” tulee vastaan, keskellä arkista työtä, arkisia tapahtumia, tavallisia kohtaamisia. Papin työssä. Tässä päivässä. Pitää vain pysähtyä, kuunnella ja katsella.