Poppipappi vai ...?
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Poppia vai pönäkkyyttä? - pappisrooleja tarjolla

Kooste palasta Poppipappi vai pönäkkä pappi?
Papiston päivät 2006
Koosteen kokosivat Elina Nurmi ja Sanna Ylä-Jussila

Mahdutko muottiin, kysyimme palaamme tulijoilta heti aamulla ja tarjosimme purtavaksi pappipipareita ja neljän nuoren papin näkemyksiä pappeuden iloista ja kiroista. Nämä papit toivat jokainen mukanaan oman tarinansa, oman elämänhistoriansa ja oman tapansa olla pappi.

Roihuvuoren seurakunnan pappi Riikka Uuksulainen on kirkkoherran tyttö, josta ei alun perin pitänyt tulla pappia lainkaan - tai ei ainakaan ”vielä pitkään aikaan, vasta sitten joskus”, kuten Riikka ajatuksiaan kuvasi. Isän työn kautta papin arki oli tuttua, eikä työstä ollut mitään ruusuisia kuvitelmia. ”Kun olin menossa ensimmäiseen siunaustilaisuuteeni, juttelin siitä isäni kanssa, joka on kohta jäämässä eläkkeelle. Hän totesi, että jos kaikkien hänen siunaamiensa vainajien arkut laitettaisiin jonoon, letkasta tulisi kilometrien pituinen. Se antoi jännää perspektiiviä omaan työhön.”

Teemu Laajasalo vihittiin papiksi nuorena, vain 22-vuotiaana teologian maisterina. Autoerotiikasta gradunsa tehnyt maisteri tuli saman tien rytinällä julkisuuteen ja nautti narsistisesti tilanteesta. ”Silloin tuli sanottua monenlaista, mitä nyt en ehkä enää sanoisi. Kun ikää tulee lisää, mieli muuttuu konservatiivisemmaksi ja takapuoli leviää”, kuittasi Laajasalo nuoruutensa revittelyistä. ”Jälkeenpäin miettien sitä julkisuutta olisi voinut ehkä enemmän käyttää Jumalan kuin Teemu Laajasalon kunniaksi”, hän pohdiskeli.

Suvi Laaksosen tahti vuonna 2002 oli kova. Hän valmistui maisteriksi maanantaina, sanoi lauantaina tahdon alttarilla yhden kerran ja sunnuntaina pappisvihkimyksessään kolme kertaa. Pienen maalaisseurakunnan pappi on myös pienten kaksosten äiti. Miten häneltä onnistuu työn ja perheen yhteensovittaminen? ”Se riippuu milloin kysytään. Aina välillä on hetkiä, joina vastaisin, että ei mitenkään! Mutta kai se sitten jotenkin kuitenkin onnistuu…”

Karoliina Löytty vietti teinivuotensa Senegalista ja löysi sieltä myös miehensä. Löytyn perheessä uskontojen välistä dialogia voidaan käydä aamukahvipöydässä: hänen miehensä on muslimi. Vihkimystä haettaessa piispa nikotteli: onkohan tämä nyt laitaa? Seurakunta on kuitenkin ottanut pariskunnan lämpimästi vastaan. Kun Karoliina aloitti työt, pidettiin senegalilainen ilta, joka sisälsi hyvää ruokaa ja musiikkia. Samalla Karoliina ja hänen miehensä kertoivat perheestään ja omasta uskostaan. ”Tapani olla pappi on se, että olen oma itseni. En halua revitellä, mutta en myöskään olla jotain muuta kuin itse olen. Kyllä mä olen miettinyt, että voiko papilla on revityt farkut tai voiko pappi olla seksikäs. Ja mä olen tullut siihen tulokseen, että voi.”

2000-luvun pappi

Haastattelujen jälkeen palaan osallistujat jaettiin ryhmiin purkamaan ajatuksia, jotka olivat nousseet haastatteluista. Ryhmille annettiin myös tehtävä. Jokaisen ryhmän oli mietittävä millainen on 2000-luvun pappi ja löydettävä kolme kuvaavaa sanaa kertomaan ajatuksistaan. Ryhmätyöskentely purettiin antamalla jokaisen ryhmän kertoa mihin sanoihin he olivat päätyneet.

Tällaiselta siis näyttää 2000-luvun pappi: Hän on rinnallakulkija, työaikatietoisempi,
moniarvoisessayhteiskunnassakriittisensolidaarisestikirkkoonsitoutunut, ihminen, rohkea, ammattitaitoinen, jalkautuva, suvaitsevainen, sitoutunut, sivistynyt, teologi, rohkea, aito, matkakumppani, ihmisläheinen, kuuntelija, oma itsensä, valmis uusiutumaan, erilainen, läsnä oleva, taivaskanava, ihmispappi, vuorovaikutustaitoinen, rohkea, monialaosaaja ja joukkuepelaaja.

Jumalan talutushihnassa

Palassa löysimme siis muotin ja roolin, johon voimme mahtua ja johon haluamme mahtua. Rooleiksi ei tarjotakaan vain kahdenlaisia: pönäkkää tai poppia, vaan niin suurta kirjoa, että sieltä kyllä oma paikka löytyy. On turvallista ja rohkaisevaa tietää, että voin olla omannäköiseni pappi.

Ryhmätyöskentelyn jälkeen äänen päästettiin vielä haastateltavat. He saivat vastata jokainen vuorollaan kysymykseen: puristaako vai kantaako panta? Vastaukset olivat kannustavia: haastateltavien mielestä enimmäkseen panta ei purista vaan kantaa. Suvi kertoi jutelleensa lasten kanssa pantapaidastaan. Kenellä muulla on panta kuin papilla? ”Koirilla tietenkin!”, on lasten yksimielinen vastaus. No miksi sillä koiralla on panta? ”Että se omistaja voisi taluttaa sitä!”. Kuka taluttaa pappia? ”Jumala!”.

Jumala kutsuu työtä tekemään, joten Hän myös johdattaa työntekijäänsä eteenpäin - tempoileepa hihnan päässä sitten Jumalan oma puudeli tai rottweileri.

Miika Ahola ja Teemu Laajasalo