Torsti Lehtinen
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Palat yhteen Torsti Lehtinen

HUOM! Allaoleva on puheen pohjaksi laadittu yhteenveto esiin otetuista aiheista.
KIRJANOPPINEET RISTINKANTAJINA
Papiston päivät 18.10.2006
Torsti Lehtinen

Ensin lyhyt johdanto

Roomalaiskirje 12, erilaisia armolahjoja:

profetoimisen lahja
palvelutehtävän hoitamisen lahja
opettamisen lahja
rohkaisemisen lahja
omastaan antamisen lahja
johtamisen lahja
laupeudentyön tekemisen lahja


Muitakin luetteloita armolahjoista Uudessa testamentissa esiintyy, mutta tämä on käytännöllisin, arkisin.

Sitä paitsi näin syntyy 7 lahjan luettelo, ja 7 on kaunis luku.

Jos A. Kivi olisi kirjoittanut romaanin 5 veljestä, ei hänestä kukaan tietäisi enää mitään.

Nämä lahjat voidaan nähdä erilaisina ristinkantamisen tapoina, joista jokaisen tulisi löytää omansa.

Jos yksi ihminen yrittää kantaa kaikkia 7 ristiä, hän nääntyy.

Tällaista suoritusta papilta usein vaaditaan tai hän vaatii sellaista itseltään. Siitä aiheutuu ongelmia. Pitäisi tunnistaa oma ristinsä ja kunnioittaa sitä.

MOTTO: Matteus 16:24

"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua."

Mitä tämä hurja ja vaativa lause tarkoittaa?

– Kuinka pappi kokee itse itsestään ristinkantajana.

– Seurakuntalaisten arvio papista ristinkantajana, omansa ja muiden.

Toista on tietää, mitä kristinusko on, toista olla itse kristitty, siis ristinkantaja.

Se, joka tietää, sopii opettajaksi, mutta ei välttämättä profeetaksi.

S. Kierkegaard: On kevyttä kantaa ristiä ketjussa kaulassaan, raskasta kantaa sitä Kristuksen tavoin harteillaan.

Kierkegaard ei rohjennut väittää itse saavuttaneensa todellisen Kristuksen seuraajan tasoa.

Hänestä tuli uskonnollinen kirjailija, "kristinuskon onneton rakastaja".

Minulle on käynyt samoin.

Toinen kova lause:

”Monet ovat kutsutut, harvat valitut.” (Matteus 22:14)

Oma kokemukseni: Tiedän varmasti, että minut on kutsuttu, mutta en ole yhtä varma siitä, että myös valittu.

Tätä jokaisen kannattaa kysyä itseltään: Olenko valittu, ja jos niin mihin tehtävään?

Kolmas kova lause:

Gogol: Ateistit ja Jumalan pilkkaajat eivät ole saaneet aikaan niin pahaa jälkeä kuin ne, jotka ovat ryhtyneet Jumalan itsevalituiksi profeetoiksi pyhittämättömin huulin.

Roomalaiskirjeen armolahjaluettelossa kaikki lahjat olivat vaakasuoria, toiseen ihmiseen kohdistuvia.

Joukossa ei ollut pystysuoraa armolahjaa, rukouksen armolahjaa.

Se on luultavasti näitä kaikkia vaakasuoria vaikeampi oppia ja vastaanottaa.

Älkää säikähtäkö: en ryhdy jeesustelemaan. Tämä on hyvin käytännöllistä, arkista asiaa.

Pahinta henkistä väkivaltaa on rukoukseksi naamioitu saarna.

Pappi on rukoilevinaan, mutta vilkuilee sivuilleen: ”Herra, jos täällä vielä on joku, joka ei ole ottanut Sinua vastaan henkilökohtaisena vapahtajanaan, niin kosketa häntä juuri nyt.”

Täytyy tietää:
• puhuuko Jumalasta eli saarnaa
• puhuuko Jumalalle eli rukoilee
• kuunteleeko Jumalan puhetta eli hiljentyy. (Tämä on tarpeen yksinäisyydessä tai kahdenkeskisissä sielunhoidollisissa tilanteissa. Niin yksityistä, että julkisissa yhteyksissä sitä esiintyy lähinnä kveekareilla.)

Minusta on turha kokoontua Messuhalliin joukolla hiljentymään.

En maksa 200 euroa paastokurssistakaan, jotta saisin syödä viikon vettä ja leipää jossakin joukkueessa.

Jokaisen vararikkotila riittää syyksi rukoilla omasta puolestaan. Rukouksessa armoa etsii minä tai me, ei koskaan nuo.

Herää kysymys, onko puhujan paikalla koskaan yhtään sellaista, jolla tämä henkilökohtainen vapaustaistelu, kilvoittelu kohti vapautta ei olisi kesken.

Päästäkseen sinne, minne haluaa päästä, täytyy lähteä sieltä, missä on.

Ihanteen ja todellisuuden ristiriidan puristuksessa ei ole varaa ruveta besserwisseriksi, pelastamaan ketään ylhäältä käsin, von oben.

Sekä rukous että saarna ovat dialogia, jossa toinen osapuoli on Sinä eikä Se. Jos rukous on seurakuntalaisille suunnattua saarnaa, niin sekä he että Jumala esineellistyvät välineiksi, kategoriaan Se.

Täytyy siis tietää kenelle puhuu.

Kun minulla oli pieniä lapsia, ja nuhtelin heitä julkisella paikalla, huomasin kuinka lähellä on kiusaus, että on puhuvinaan lapselle, mutta puhuukin läsnä oleville ihmisille osoittaakseen heille, kuinka hyvä kasvattaja on.

Tämä on sekä itsensä että lapsensa häpäisemistä.

Vielä pahempi on, jos pappi on puhuvinaan Jumalalle, mutta osoittaa sanansa sivuilleen vilkuillen seurakunnalle.

Dialogin filosofeilla Martin Buberilla ja Emmanuel Levinasilla olisi tässä asiassa paljon opetettavaa.

Papin on tiedettävä, harjoittaako hän pystysuoraa vai vaakasuoraa toimintaa:
• rukoileeko hän
• opettaako hän
• käykö hän dialogia, jolloin kuunteleminen on yhtä olennaista kuin puhuminen

Turha risti

Raamattu ei ole Pussikaljaromaani. Nykyään kai ei ainakaan kaupunkioloissa pappi koe seurakuntalaisten kyttäävän, kuinka monta saunakaljaa hän valintamyymälästä ostaa.

Nuoruudessani ahdasmielisyys kohdistui ankarana maallikkoihinkin. Liian pitkätukkaisia raahattiin Esplanadilla väkisin parturoitaviksi.

Vapaamielisemmässä Tukholmassa oli virkistävää nähdä, kuinka mustaihoisella virkapukuisella rautateiden lipunmyyjällä oli luu poikittain nenässään.

Pappiskoulutukseen olisi hyvä lisätä parin viikon harjoitusjakso, jolloin joutuisi esiintymään muutaman viikon luu poikittain nenässään. Se kasvattaisi erilaisuuden sietokykyä.

Papiston keskinäisessä dialogissa pitäisi sallia uskontunnustuksen lisäksi myös epäuskontunnustukset.

Toisaalta papin suhde seurakuntalaisiin ei ole symmetrinen.

Vaikka ajatus on lutherilaisittain jossain määrin vieras, niin
papin suhde seurakuntaan muistuttaa tietyssä suhteessa vanhemman suhdetta lapseen.

Isä Y ja äiti X voisivat olla hyviäkin puhuttelunimityksiä.

Miguel de Unamunon Pyhän miehen uhrissa pappi menettää uskonsa, mutta salaa sen seurakuntalaisiltaan. Ristinsä (ristiriitansa) kantajana hän kasvaa pyhimyksen mittoihin.

Juhani Rekola, loistava esseisti ja Tukholman suomalaisen seurakunnan komministeri, kappalainen. Teki vapaaehtoista alkoholisti- ja vankilatyötä.

Kovan todellisuuden teologia, joka ei kaihda elämän synkkää, lohdutonta puolta.

Ny Gemenskapin kokouksissa Tukholmassa Rekola otti aina hyvinvointiruotsalaisten tarjoamat savukkeet vastaan ja pani ne ”korvan taakse”. Kun savukkeen tarjoaja poistui, hän antoi ne ”pojille”, kokouksissa käyville asunnottomille alkoholisteille.

Rekolan muistotilaisuuteen Lehtisaaren kappeliin saapuivat Pianolanka, Ossi ja pari muuta Slussenin sissiä, jotka olivat tapahtumaa kunnioittaakseen onnistuneet pysyttelemään laivamatkan jokseenkin selvin päin.

Tilaisuuden lopuksi ilmoitettiin, että nyt lauletaan Juhani Rekolan lempivirsi. Ehdin jo pelästyä, että korkeakirkollinen sovinnaisuus korjaa voiton, mutta Rekolan lempivirreksi osoittautui Kulkurin valssi.

Oli liikuttava hetki, kun tatuoidut Slussenin sissit lauloivat sitä yhdessä muistotilaisuuteen kokoontuneen seurakuntaväen kanssa.

”Uskotko Jumalaan?”, kerrotaan jonkun kysyneen eräältä Slussenin sissiltä.

Vastaus: ”Jumalasta en tiedä, mutta Rekolaan minä uskon!”

Tällainen pappeus olisi yksi mahdollinen ihanne kirjanoppineelle ristinkantajalle.

Torsti Lehtinen

Kirkon akateemiset AKI
Jäsenille
AKIn jäsenten vapaa-ajan matkavakuutus

Vakuutusnro 102-2318 (Kirkon akateemiset AKI r.y. ryhmämatkavakuutus) Lue lisää

Tapahtumakalenteri

Vuosi 2018 Lue lisää

Usein kysyttyä
Sopimukset ja suositukset
Kannanotot

Tähän on kerätty kaikki mietinnöt, suositukset, raportit, lausunnot ja kannanotot, jotka koskevat AKIn ja sen perusliittojen toiminta-aluetta. Sivuilta löytyvät myös asiakirjat, jotka on laadittu ennen AKIn perustamista (1.1.2005). Lue lisää

Alaosastoille