Opiskelijoille
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Opiskelijatoiminta

AKIn opiskelijatoiminnan tavoitteena on, että kanttori- ja teologiopiskelijat voisivat kohdata toisiaan ja keskustella molemmille yhteisistä asioista. Esimerkiksi kesätöihin liittyvät kysymykset puhuttavat kummankin alan opiskelijoita.

Ruohonjuuritason opiskelijatoiminta on AKIn perusliittojen Suomen kanttori-urkuriliiton, Suomen kirkon pappisliiton ja Suomen teologiliiton vastuulla. Tavoitteena kuitenkin on, että liittojen opiskelijajäsenet voisivat kohdata toisiaan erilaisissa yhteisissä tilaisuuksissa. Joka toinen vuosi järjestetään mm. kirkkomusiikki- ja teologiopiskelijoiden yhteinen seminaari.

Oman jäsenliittosi opiskelijatoiminnasta löydät tietoa täältä:
Kanttori-urkuriliiton opiskelijatoiminta
Pappisliiton opiskelijatoiminta

Opiskelijat mukana vaikuttamassa

Opiskelijoiden ääni kuuluu AKIn päätöksenteon kaikilla tasoilla. Opiskelijoilla on omat edustajansa hallituksessa sekä liiton ylimmässä päättävässä elimessä, valtuustossa (neljä teologiopiskelijaa ja kaksi kanttoriopiskelijaa, jotka AKIn opiskelijatyöryhmä valitsee keskuudestaan). Vuonna 2017 opiskelijoita edustavat AKIn hallituksessa kanttoriopiskelija Teemu Suominen **@** (OAMK) ja teologian opiskelija Petra Harju **@** (TYT).

AKI on Akavan jäsenjärjestö, ja niinpä liittojen opiskelijoilla on oma edustajansa myös Akavan opiskelijoiden valtuuskunnassa. Valtuuskunnassa kohtaavat eri alojen opiskelija-aktiivit aina metsänhoitajista lakimiehiin. Valtuuskunnan tavoitteena on pitää opiskelijoiden näkökulmaa esillä akavalaisessa päätöksenteossa. Akavan opiskelijat ottaa muiden opiskelijajärjestöjen mukana aktiivisesti kantaa erilaisiin opiskelijoita koskeviin koulutus- ja sosiaalipoliittisiin kysymyksiin, kuten opintoaikojen rajauksiin ja opintotukiasioihin.

Vuonna 2017 AKIn edustajana valtuuskunnassa toimii teologian opiskelija Juuso Sikiö **@** ja hänen varaedustajanaan asiantuntija Vesa Engström **@**, joka toimii myös valtuuskunnan työjaostossa.

Jäsenille
AKIn jäsenten vapaa-ajan matkavakuutus

AKIn liittojen jäsenetuvakuutukset ovat siirtyneet 1.1.2018 alkaen Turvaan (Keskinäinen vakuutusyhtiö Turva). Olet saanut postitse uuden jäsenkortin, jonka mukana oli tietoa uusista vakuutusehdoista. Esimerkiksi matkavakuutuksen ehdot paranevat tuntuvastí. Lue lisää

Tapahtumakalenteri

Huhtikuu 2018 Lue lisää

Usein kysyttyä
Sopimukset ja suositukset
Kannanotot

Tähän on kerätty kaikki mietinnöt, suositukset, raportit, lausunnot ja kannanotot, jotka koskevat AKIn ja sen perusliittojen toiminta-aluetta. Sivuilta löytyvät myös asiakirjat, jotka on laadittu ennen AKIn perustamista (1.1.2005). Lue lisää

Alaosastoille