Vuoden pappi 2002
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Vuoden pappi 2002

Vuoden pappi 2002 Jaana Marjanen on Kuopion hiippakunnan ensimmäinen naispuolinen kirkkoherra.

Suomen kirkon pappisliiton hallitus on valinnut Vuoden Papiksi 2002 kappalainen Jaana Marjasen (s. Turunen) Kuopiosta. Valinta julkistettiin Papiston päivien iltatilaisuudessa tiistaina 15.10. Finlandia-talossa.

Marjanen on syntynyt 6.1.1956 Nivalassa, valmistunut Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta 1980 ja saanut lehtorin oikeudet 26.3.1980. Hänet on vihitty papiksi 12.6.1983 Upsalassa, Ruotsissa ja saanut pappisoikeudet Suomen ev.-lut. kirkossa 25.5.1988 Kuopiossa. Marjanen on suorittanut pastoraalitutkinnon 1993 ja ylemmän pastoraalitutkinnon 1998.

Hän on toiminut mm. Kuopion seurakuntayhtymän opiskelijalehtorina 1981-1982, Upsalan hiippakunnan suomenkielisen työn hiippakuntapastorina 1984-1991, Kuopion Puijon seurakunnan pappina 1991-1997, seurakunnan kappalaisena 1997-2002 ja aloitti ko. seurakunnan kirkkoherrana 2003 vuoden alusta lukien. Näin ollen hänestä tuli Kuopion hiippakunnan ensimmäinen naiskirkkoherra.

Marjanen on toiminut useissa kirkollisissa luottamustehtävissä ja hän on mm. kirkolliskokouksen jäsen.
Valitsemalla Jaana Marjasen Vuoden Papiksi 2001, Pappisliitto on halunnut antaa tunnustusta Marjasen monipuoliselle toiminnalle lehtorina ja pappina, kansainväliselle kokemukselle sekä aktiiviselle toiminnalle kokonaiskirkon luottamustehtävissä, Pappisliitossa ja tiedotusvälineissä.

Lisäksi Marjanen on lämpimällä ja asiantuntevalla esiintymisellään välittänyt myönteistä pappiskuvaa.
Marjasen harrastuksiin kuuluvat mm. lukeminen, kirjoittaminen ja Rotarytoiminta.

Hän on naimisissa (puoliso on pastori Seppo Marjanen) ja heillä on kaksi lasta, Joonas (s. 1987) ja Sanni (s. 1990).

Jaana Marjanen