Historia
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Historia


Pappisliitto perustettiin 14.1.1918 maamme historian murrosvaiheessa. Liiton tehtäväksi nähtiin papiston kaikinpuolinen tukeminen ja ammatissa auttaminen. Alusta alkaen koulutus ja koulutuksellinen toiminta ovat olleet tärkeät liitossa. Pappisliitto on menneinä vuosina kantanut kirkossa päävastuun mm. papiston täydennyskoulutuksesta.

Sitä perinnettä vaalitaan vieläkin kun liitto järjestää mm. opintomatkoja ja Papiston päivät.

Vuonna 1951 johtokunta päätti ilmoittaa Pappisliiton AKAVAan.

Seuraavaan uuteen vaiheeseen Pappisliitto tuli vuonna 1975, jolloin kirkkoomme perustettiin neuvottelu- ja sopimusjärjestelmä. Liitto on edustanut pappeja, lehtoreita ja teologian opiskelijoita sopimusneuvotteluissa. Liitto on pyrkinyt vaikuttamaan kirkon ja yhteiskunnan lainsäädäntöön siten, että papiston asema säilyy vakaana.

Vuonna 2005 Kanttori-urkuriliitto ja Pappisliitto virallistivat yhteistyönsä vuonna 2001 perustetun kattojärjestön Akavan kirkolliset ammattiliitot AKI r.y.:n suojissa. Vuonna 2012 AKIn nimeksi tuli Kirkon akateemiset AKI r.y. Entistä vahvempana liitot tekevät työtä yhteisessä toimistossa neuvottelu- ja sopimusasioissa. Pappisliiton rooli on kantaa huolta ammatillisista asioista.

 

Timo Kökkö ja Jukka Huttunen in memoriam

Suomen kirkon pappisliiton kunniajäsenet, liiton entiset puheenjohtajat Timo Kökkö ja Jukka Huttunen ovat saaneet kutsun tästä ajasta. Lue lisää