Akavan kirkolliset ammattiliitot AKI r.y:n uudet valtuutetut on valittu toimikaudelle 2010 - 2013.
Valtuusto uusiutui lähes täysin pappien osalta, ainoastaan neljä valtuutettua jatkaa, 24 uutta jäsentä valittiin. Tosin muutamat heistä ovat olleet mukana aiemmin. Kanttoreista seitsemän jatkaa ja viisi uutta jäsentä aloittaa toimikautensa.
AKIn vaalijärjestyksen mukaan AKIn perusliittojen vaalit on yhdistetty AKIn vaaleihin. Kaikki kolme vaalia järjestettiin samalla kertaa. Kanttori-urkuriliiton valtuustossa oli jaossa 12 paikkaa ja Pappisliiton valtuustossa 28 paikkaa. Jäsenliittojen valtuustojen jäsenet muodostavat yhdessä AKIn valtuuston, yhteensä paikkoja on 40.
Äänestysprosentti oli Kanttori-urkuriliiton vaaleissa 33,36 (vuonna 2006 30,94) ja Pappisliiton vaaleissa 31,70(vuonna 2006 32,45). AKIn vaalissa äänestysprosentti oli 32,1.
Pappisliiton valtuustoon valittiin naisia ja miehiä saman verran, molempia 14. Kanttori-urkuriliiton valtuustoon valittiin neljä naista ja kahdeksan miestä. AKIn valtuustossa naisia on yhteensä 18 ja miehiä 22.
Valtuustopaikkojen jakauma muuttuu jonkin verran sen vuoksi, että osa valtuustoon valituista toimii tällä hetkellä perusliittojen hallituksissa. Heidän varajäsenensä nousevat valtuustoon hallitustyöskentelyn ajaksi.