Liitto järjestää jäsenilleen opintomatkoja ammatillisesti kiinnostaviin kohteisiin. Lisäksi kanttoreilla on mahdollisuus osallistua AKIn järjestämiin opintomatkoihin.
Kanttori-urkuriliitto järjestää opintomatkan Pohjoismaiseen kirkkomusiikkisymposiumiin, joka pidetään syyskuussa 2012 Reykjavikissa Islannissa (HUOM! Aikaistunut viikolla aiemmin ilmoitetusta).
Symposiumin kotisivut ovat osoittessa http://www.nks2012.is.
Opintomatka alkaa kahta päivää ennen symposiumin alkua eli 4.9. ja päättyy symposiumin päättyessä 9.9. Opintomatkaan sisältyy symposiumin ohjelman lisäksi tutustumista Islannin kirkolliseen elämään ja kirkkomusiikkikoulutukseen.
Alustava hinta-arvio on n. 1500 euroa. Tarkempi tieto hinnasta julkaistaan myöhemmin, kunhan hintatiedot ovat saatavissa palveluntarjoajilta. Hinta kattaa liiton järjestämän ohjelman ja symposiumin osallistumismaksun lisäksi matkat Helsingistä Reykjavikiin ja takaisin, majoituksen, liiton päivällisen sekä matkanjohtajien palvelut. HUOM! Matkan hintaan vaikuttaa se, minkä symposiumin torstain retkistä valitsee, koska retkien hinnoissa on merkittäviä eroja. Matkalle mahtuu 30 osallistujaa. Kaikki paikat on varattu, ja myös jonossa on paljon kiinnostuneita. Peruutuspaikkoja voi tiedustella vuodenvaihteen jälkeen liiton toimistosta: Heli Meinola, puh (09) 1502 653.
Huom! Liitto hoitaa ilmoittautumisten vahvistamisen keskitetysti. Osallistujien ei tarvitse enää vahvistaa ilmoittautumistaan symposiumin kotisivuilla. __________________________
Vuonna 2010 järjestettiin AKIn opintomatka Roomaan. Vuonna 2008 järjestettiin AKIn opintomatka Norjan Stavangeriin Pohjoismaiseen kirkkomusiikkisymposiumiin.
Vuonna 2002 järjestettiin Kanttori-urkuriliiton opintomatka Lontooseen.