ETUSIVULLE | SIVUKARTTA | YHTEYSTIEDOT | HAKU:
| TEKSTIKOKO   
Liiton logo ja linkki aloitussivulle
 
 
 
 
 
Perusliittojen toiminta
Suomen Kanttori-urkuriliitto
Suomen kirkon pappisliitto
 

Crux 2/2012
Kirkkomusiikin uudet suunnat

Cruxin päätoimittaja
Merja Laaksamo
**@**
Sivuston sisällöstä vastaa apulaistoiminnanjohtaja Merja Laaksamo. Sisällön tekninen toteutus johdon assistentti Tuula Anttonen.
Suomen kirkon pappisliitto » Koulutus » Papiston päivät » Kooste aiemmin järjestetyistä Papiston päivistä » Papiston päivät 2008 » Kuvagalleria » Juuret menneessä  

Juuret menneessä

Juuret menneessä -osion aluksi kerrottiin rovasti Johan Sandelinin elämästä. Risteilyohjelman kannessa on hänen ja ruustinna Lydian kuva heidän kultahääpäivistään elokuussa 1937.

Viis papeista -houseband viihdytti.

Pappilan isäntä Juha Kauppinen vierainaan liiton kunniajäsenet Tapani Vuorela ja Osmo Setälä. Sisäkkö Paula Kokko tarjoili kahvia.

Helsingin yliopiston kirkkohistorian dosentti Esko M. Laine luennoi aiheesta Kolme kuvaa papista - papiston yhteiskunnallisen aseman muuttuminen itsenäisessä Suomessa.

Pohdintaan papin asemasta osallistuivat Juha Kauppisen ja Esko M. Laineen kanssa piispat Gustav Björkstrand ja Voitto Huotari.

 
 
   
Akavan kirkolliset ammattiliitot AKI r.y.
Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki - puh. (09) 150 2453 - faksi (09) 148 5875 **@**
KotimaanettiSujuu-julkaisujärjestelmä
Suurenna tekstiä Palauta tekstin oletuskoko Pienennä tekstiä