Nuoret papit
Hyvä nuori pappi, miten Sinulla menee?
Projekti nuorten pappien tukemiseksi käynnistyi vuoden 2002 alussa. Määräaikaisen projektin tarkoituksena oli edesauttaa nuorten teologien kirkollisen identiteetin syvenemistä, lisätä heidän halukkuuttaan tulla kirkon palvelukseen sekä helpottaa siirtymistä opiskelijamaailmasta työelämään. Projektia toteutettiin kiinteässä yhteistyössä eri kirkollisten tahojen kanssa. Pitkällä aikavälillä projektin tehtävänä on torjua uhkaamassa olevaa pappispulaa.
Liitto nuorten pappien palveluksessa
Nuorten pappien tukiprojektin myötä Pappisliitossa on kiinnitetty erityistä huomiota nuorten pappien jaksamiseen uransa alkutaipaleella. Projektin tarkoituksena on ollut selvittää virkauransa alussa olevan papin kysymyksiä, toiveita, identiteettiä, jaksamista, motivaatiota, koulutuksellisia tavoitteita, perehdyttämistä, mentorointia jne.
Nuorilta papeilta on pyydetty palautetta kokemuksistaan, ja heitä on kutsuttu mukaan liiton toimintaan kuten papiston päiville ja alaosastoihin. Parhaimmillaan papiston tapaamiset ovat kollegiaalisia tilanteita, joissa on mahdollisuus jakaa erilaisia ammatillisia iloja ja suruja. Nuorille papeille on pyritty välittämään viesti, että liittoa voi lähestyä monenlaisissa ammatillisissa asioissa. Yhteydenotot koetaan liiton puolella tärkeinä, sillä kirkkomme tulevaisuus lepää nuorten pappien harteilla!
Kollegiaalisuutta ruohonjuuritasolla
Vaikka Pappisliitto korostaa yksittäisten hiippakuntien vastuuta työntekijöittensä työssä jaksamisesta ja -viihtymisestä, on havaittu, että monesti omaehtoinen toiminta voi olla yhtä hyvä tukitoimi kuin ulkoapäin organisoitu. Vapaamuotoinen kollegoiden yhteydenpito voi osoittautua korvaamattomaksi tilaisuudeksi purkaa ja jakaa tuntoja arjen keskellä. Joskus pienimuotoinen ruohonjuuritason saattaa jopa helpottaa siihen sitoutumista. Tiiviissä ryhmässä oma paikka niin antajana kuin saajanakin hahmottuu selkeästi. Jollei oman paikkakunnan alaosastotoiminta ole aktiivista, nuoria pappeja tulisi tukea omaehtoisten vertaistukiryhmien perustamisessa. Tällainen ryhmä saattaa syntyä esimerkiksi oma ordinaatiokoulutus ryhmän tai saman alueen nuorten pappien kesken. Niinpä liitto kannustaa nuoria pappeja aktivoitumaan työssä jaksamiseen liittyvissä kysymyksissä.
Yhteistyötä nuorten pappien hyväksi
Liitto ei työskentele nuorten pappien hyväksi yksin vaan verkostoituneesti eri toimijoiden kanssa. Keskeisin yhteistyöelin on Nuorten pappien tukityöryhmä, joka aloitti työskentelynsä syksyllä 2002. Siihen kuuluvat Huopalahden seurakunnan "nuori pappi" Jarno Hellström (pj.), Alavan seurakunnan kirkkoherra Hannu Koskelainen, Kirkon koulutuskeskuksen koulutussuunnittelija Hannu Pöntinen ja hiippakuntapastori Eeva Salo Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulista. Liiton toimistosta projektiin ovat osallistuneet toiminnanjohtaja Esko Jossas sekä projektisihteerit Hanna Tervanotko ja Kaisa-Liisa Pehkonen-Suoranta (siht.).
Työtukiryhmään on pyritty kokoamaan tietotaitoa sektoreilta, joilla keskeisesti työskennellään uran alkuvaiheen tukemiseksi. Sen jäsenet ovat pyrkineet selvittämään jo olemassa olevia rakenteellisia tukitoimia sekä näiden erilaisten tukien toteutumista. Ryhmä on tutustunut projektin puitteissa myös Ruotsin kirkon pappiskoulutukseen. Ruotsissa vierailun perusteella on todettu, että Suomen kirkon kehitys on kulkemassa myönteiseen suuntaan. Kirkossa on monella tavalla otettu tosissaan tulevien vuosien henkilöstöpoliittiset haasteet.
Nuorten pappien tukiryhmän työ on päättynyt ja loppuraporttia on luettavissa tämän sivun alalaidassa.
| Pätkätyöseminaari 2005 Turhautuminen, haaste, vaihtelevuus, toiveikkuus, irrallisuus, ideahukka… Muun muassa nämä sanat kirjattiin fläppitaululle, kun Pappisliiton lokakuisen pätkätyöseminaarin osanottajat heittelivät ilmaan sanoja, jotka heille tulivat ... Lue lisää |
| Pätkätyöseminaarit 2003 Pätkätyöseminaari 2003 Pappisliiton pätkätyöseminaari Lue lisää |
|
|
|
|