Pappisliitto toimii myös teologian opiskelijoiden edunvalvontajärjestönä. Liittoon kuuluu yli 90 % Suomen papistosta sekä noin tuhat opiskelijaa.
Opiskelijatoiminnan tavoitteena on lisätä teologian opiskelijoiden työ- ja järjestöelämän tietoutta siten, että ammatillinen järjestäytyminen tulee tutuksi jo opiskeluaikana. Yhtä tärkeää on se, että liitto saa tuoreita näkemyksiä alan tulevilta työntekijöiltä. Huomisen työelämää koskevia päätöksiä tehdään jo tänään!
Liitto ajaa opiskelijoiden palkkauksellisia, sosiaalisia ja koulutuksellisia etuja. Liitto neuvottelee ja sopii Kirkon työmarkkinalaitoksen kanssa esimerkiksi kesäteologin työehdoista. Lisäksi Pappisliitto tukee opiskelua ja työelämäyhteyttä edistävää toimintaa mm. osallistumalla seurakuntaharjoittelun sekä opiskelijamentoroinnin kehittämiseen.
Pappisliiton opiskelijatoimintaa varten AKIn toimistossa työskentelee osa-aikainen opiskelija-asiamies, jonka tehtävänä on mm. opiskelijajäsenten rekrytointi ja neuvonta, opiskelijoille suunnattujen tapahtuminen järjestäminen, opiskelijatoimikunnan sihteerinä toimiminen sekä yhteydenpito kirkkoon ja akavalaiseen opiskelijatoimintaan. Opiskelija-asiamiehen voit tavata yliopistolla esimerkiksi tenttikahvien tai kesätyöinfon merkeissä.