ETUSIVULLE | SIVUKARTTA | YHTEYSTIEDOT | HAKU:
| TEKSTIKOKO   
Liiton logo ja linkki aloitussivulle
 
 
 
 
 
Perusliittojen toiminta
Suomen Kanttori-urkuriliitto
Suomen kirkon pappisliitto
 

Crux 6/2011
Kirkko on osa kulttuurielämää.

Cruxin päätoimittaja
Merja Laaksamo
**@**
Sivuston sisällöstä vastaa apulaistoiminnanjohtaja Merja Laaksamo. Sisällön tekninen toteutus johdon assistentti Tuula Anttonen.
Suomen kirkon pappisliitto » Haluatko papiksi? » Papin työn kuvaus  

Papin työn kuvaus

Pappi kohtaa työssään erilaisia ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa. Työ on haastavaa, mutta samalla antoisaa.

Papin erityisenä tehtävänä seurakunnassa ovat jumalanpalveluksen toimittaminen, sakramenttien toimittaminen ja jakaminen, kirkollisten toimitusten hoitaminen sekä yksityinen sielunhoito ja rippi. Suuren osan pappien työajasta haukkaavat juuri kirkolliset toimitukset, kasteet, vihkimiset ja hautaan siunaamiset sekä niihin liittyvät toimituskeskustelut.

Useimmissa seurakunnissa papeilla on myös jokin oma työala, joka värittää papin tehtäviä. Työalana voi olla vaikkapa lapsityö, nuorisotyö tai diakoniatyö. Esimerkiksi nuorisopappi kantaa muita seurakunnan pappeja enemmän vastuuta rippikouluista, nuorteniltojen toteutuksesta ja isoskoulutuksen järjestämisestä.
 
 
 
   
Akavan kirkolliset ammattiliitot AKI r.y.
Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki - puh. (09) 150 2453 - faksi (09) 148 5875 **@**
KotimaanettiSujuu-julkaisujärjestelmä
Suurenna tekstiä Palauta tekstin oletuskoko Pienennä tekstiä