ETUSIVULLE | SIVUKARTTA | YHTEYSTIEDOT | HAKU:
| TEKSTIKOKO   
Liiton logo ja linkki aloitussivulle
 
 
 
 
 
Perusliittojen toiminta
Suomen Kanttori-urkuriliitto
Suomen kirkon pappisliitto
 

Crux 2/2012
Kirkkomusiikin uudet suunnat

Cruxin päätoimittaja
Merja Laaksamo
**@**
Sivuston sisällöstä vastaa apulaistoiminnanjohtaja Merja Laaksamo. Sisällön tekninen toteutus johdon assistentti Tuula Anttonen.
Suomen kirkon pappisliitto » Apuraha » Opintomatka-avustukset  

Opintomatka-avustukset

Pappisliiton jäsenet ovat oikeutettuja saamaan opintomatka-avustusta kuuden täyden vuoden välein. Liiton valtuusto vahvistaa apurahan suuruuden vuosittain syksyn kokouksessa.

Liiton matka-apuraha opiskelijajäsenille.

Pappisliiton työelämäjäsenet voivat saada avustusta sekä liiton järjestämälle opintomatkalle että muualle ulkomaille suuntautuvalle opintomatkalle. Huom.! Kirkon ulkosuomalaistyössä oleville jäsenille myönnetään apuraha Suomessa järjestettävään koulutukseen. Vuonna 2012 apurahan suuruus on 350 €.

Eläkeläisjäsenet voivat saada apurahaa vain Pappisliiton tai sen alaosaston järjestämälle opintomatkalle.

Kaksoisjäsenille myönnettävä apuraha on puolet täydestä apurahasta (v. 2012  175 €).

Liiton järjestämälle opintomatkalle avustusta ei tarvitse erikseen anoa, vaan toimisto automaattisesti tarkistaa, onko matkalle ilmoittautunut jäsen oikeutettu opintomatka-avustukseen.

Sitävastoin muulle kuin liiton järjestämälle opintomatkalle tulee avustusta erikseen anoa. Anomus on vapaamuotoinen ja se osoitetaan liiton hallitukselle. Anomuksesta tulee käydä ilmi matkan kohde, ajankohta, keskeinen sisältö ja tilinumero, jolle avustus myönteisessä tapauksessa maksetaan. Anomuksessa tulee mainita myös mahdollinen muulta taholta matkaa varten saatava rahoitus.

Oleellista on, että matka suuntautuu ulkomaille ja sen sisältö täyttää opintomatkalle asetetut kriteerit (mm. ohjelmasta vastaa paikallinen kirkko, yliopisto, pappisseminaari, yms. ja/tai henkilö kerää aineistoa/käy seminaaria jatko-opintoihinsa liittyvää tutkimusta varten). Tähdellistä on, että kyseinen opintomatka tukee jäsenen ammatillista kehittymistä.

Apurahaa ei myönnetä yksin (tai kaverin kanssa) tehtävälle tutustumismatkalle, ellei matka nimenomaan liity aineiston keräämiseen tieteellisiä jatko-opintoja varten.

Hallituksen kokouksen jälkeen lähetämme kirjallisen ilmoituksen päätöksestä. Myönteisessä tapauksessa apuraha maksetaan n. kahta viikkoa ennen matkan toteutumista.

Hallituksen seuraavat kokoukset ovat:

2012
- 27.1.
- 29.3.
- 24.4.
- 27.8.
- 20. - 21.9.
- 26.10.
- 20. - 21.11.
- 14.12.

Anomus toimitetaan liiton toimistoon hyvissä ajoin, viimeistään kaksi työpäivää ennen kokousta.

 
 
   
Akavan kirkolliset ammattiliitot AKI r.y.
Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki - puh. (09) 150 2453 - faksi (09) 148 5875 **@**
KotimaanettiSujuu-julkaisujärjestelmä
Suurenna tekstiä Palauta tekstin oletuskoko Pienennä tekstiä